|
(C) 1995-2008
ICQ#: 44176434 |
Maaoravan poikaset
Maaoravilla ensimmäinen kiimapäivä on yleensä tammi-maaliskuun välisenä aikana. Naaraan kiimapäivän lähestymisen huomaa usein uroksen lähentelevästä käytöksestä ja siitä että paria päivää ennen kiimapäivää naaraan sukuelimen ulkoinen osa voi hieman turvota ja punertua. Mikäli jälkikasvua ei haluta, erotetaan urosoravat kiimapäivien ajaksi toiseen häkkiin. Muutoin samaa ja eri sukupuolta olevia oravia voidaan pitää aivan hyvin samassa häkissä, jos ne tulevat toimeen keskenään. Kiima kestää yleensä yhden vuorokauden, vaikka tietooni on kyllä tullut tapauksia, joissa kiima olisi kestänyt pari kolmekin päivää yhteen menoon. Kiimapäivä toistuu usein vielä 10 vuorokauden päästä ensimmäisestä kiimapäivästä ja ainakin meillä molempien tyttöjen toiset kiimapäivät tulivat tarkalleen tuon 10 vuorokauden päästä ja kestivät yhden vuorokauden. Kiimapäivään kannattaa varautua korvatulpilla ja päänsärkylääkkeillä, sillä vuorokauden jatkuva korvia vihlova, korkea ja melko voimakasääninen naaraan kiimahuuto voi olla melko rasittavan kuuloista. Jos orava on talven aikana vaipunut talvihorrokseen, siirtyy ensimmäisen kiimapäivän ajankohta usein vähän myöhemmäksi verrattuna niihin naaraisiin, joilla ei selvää talvihorroskautta ole ollut.
Maaorava kantoaika kestää noin kuukauden verran, jonka jälkeen oravaemo saa kerralla 1-13 poikasta. Kantoajan loppupuolella poikasten mahdollisen tulon voi ennakoida hyvin naaraan masun ja nisien turpoamisesta. Tosin kaikilla naarailla tätäkään ei välttämättä huomaa. Poikaset kehittyvät nopeasti ja sukupuolen erottaa jo vastasyntyneestäkin oravasta. Kolmen päivän ikäisinä alkavat tummemmat raidat jo selvästi kuultaa vaaleanpunaisella iholla ja noin viikon ikäisenä turkki alkaa kasvaan, jolloin erottuu myös, tuleeko poikasista valkoiria vai ruskeita. Poikasten silmät alkavat aueta noin kuukauden ikäisinä, jonka jälkeen ne alkavat myös vähitellen ryömimään ulos pesäkoloistaan tarkastelemaan muuta maailmaa. Poikaset ovat luovutusiässä 7-9 viikon iässä, kun ne eivät enää tarvitse emon maitoa.
|