Aloitus
Taustaa
Olemus
Ääni
Hoito
Terveys
Häkin rakennus
Häkkimalleja
Vapaanapito
Kesytys
Kasvatus
Rekisteröinti
Poikaset
Väriperintä
Yksi/useampi?
Kuvia
Muut eläimet
Omat oravani
Videot
Linkit
Palaute
Heidin sivut

(C) 1995-2007

ICQ#: 44176434

Maaoravan kasvatus Suomessa


Maaoravan poikanen Suomessa maaoravakanta on nykyisin keskittynyt etupäässä pääkaupunkiseudulle sekä Oulun alueelle. Näillä alueilla harrastajilla on mahdollisuus lyöttäytyä yhteistuumin kasvattamaan oravia ja käyttää lyhyiden välimatkojen ansiosta siitoksessa myös kaverin oravaa, jolloin naarasoravan omistajan ei välttämättä tarvitse omistaa ollenkaan urosoravaa päästäkseen kasvattamaan poikasia. Ainakin pääkaupunkiseudulla ja Tampereella osa eläinkaupoista tuo maaoravanpoikasia myös ulkomailta (esim. Tanskasta ja Ruotsista).

Suomen maaoravaharrastajien keskuudessa alettiin rekisteröidä syntyviä poikasia vuoden 2003 alusta lähtien. Tuolloin käytiin myös keskusteluja oman maaoravayhdistyksen perustamisesta, mutta koska maaoravilla näyttelytoiminnan voi unohtaa kokonaan heti alkuunsa ja varsinaisen tyypin jalostamisenkin toistaiseksi, oman yhdistyksen perustamisella ei sinänsä ole samanlaista merkitystä ja hyötyä kuin muilla tyypillisillä lemmikkijyrsijöillä.

Jos maaoravia on myytävänä, ne ovat yleensä hinnaltaan 50-150 euroa riippumatta siitä ovatko ne aikuisia vai poikasia. Väri ja sukupuoli saattavat joillakin kasvattajilla vaikuttaa hintaan. Tosin eipä oravaa oikeasti haluava voi paljoa hintoja vertailla, niin harvoin oravia kuitenkin on tarjolla. Oravaa haluavan on myös varauduttava hakemaan orava kauempaa, sillä harvemmin oravien myynti-ilmoituksia omalle paikkakunnalle sattuu ja silloin on otettava myös huomioon oravannoutokustannukset. Mitä Keltaisen Pörssin oravailmoituksiakin olen seurannut nyt parin vuoden aikana, niin yleensä kysyntä on suurempaa kuin tarjonta. Oravaharrastajapiireissä huhu liikkuu nopeasti, jos jollain kaverilla tai tutulla on tulossa oravanpoikasia, joten monesti itsellänikin on tietoa, jos jossain päin Suomea oravia on myynnissä tai tulossa myyntiin.