Lemmikkinä maaoravat ovat edelleen melko tuntemattomia ja herkästi tietämätön kuvitteleekin, että voi voi, nyt on pihakoivun oravaemon pesästä viety pienet kullannuput, tai että lemmikkimaaorava on joku aivan muu kuin orava. Maaoravista on tehty muutama yksittäinen havainto vuosisatojen takaa myös Suomesta (mistä lie päätyneet Suomen luontoon?). Ne ovat kuitenkin vain poikkeustapauksia, sillä maaoravaa ei lueta Suomen luontoon kuuluvaksi eläimeksi, vaikka elinolojensa puolesta Suomen luonto ei kai pitäisi olla sen huonompi vaihtoehto kuin Siperiakaan. Niissä maissa, joissa maaoravat kuuluvat luontoon, voi niiden pito lemmikkinä olla monesti kiellettyä. Esimerkiksi USA:ssa on monissa osavaltioissa rajoituksia koskien erikseen lemmikkimaaoravien omistamista, kasvatusta tai myymistä. Ne voivat olla kokonaan kiellettyjä tai luvanvaraisia.

Maaoravat ovat pitkäikäisiä eläimiä. Hyvässä lykyssä ne saavuttavat 10 vuoden eliniän ja ehkä enemmänkin - tosin urosoravat elävät monesti jostain syystä muutaman vuoden vähemmän kuin naaraat. Vanhin tietooni tullut lemmikkimaaorava oli yli 18-vuotiaaksi (USA:ssa), mutta myös Keski-Euroopasta löytyy useampia 15 ikävuoden ylittäneitä oravia.

Maaorava ei ole mikään kylmänarka eläin ja Suomenkin oloissa maaoraville voidaan rakentaa kesänajaksi pihalle oma ulkotarha, jossa oravia voidaan pitää keväästä pitkälle syksyyn. Syksyn ensimmäiset muutaman asteen yöpakkasetkaan eivät vielä haittaa oravia, sillä varsinkin jos oravia on useampia, ne pitävät kyllä toisensa pesässä lämpimänä.

Luonnonoloissa maaoravat vaipuvat talvella usein talvihorrokseen. Myös lämpimissä sisätiloissa elävät lemmikkimaaoravat saattavat talvisaikaan viettää pitkiä aikoja talvihorroksessa tai ainakin niiden valveillaoloaika on hyvin vähäistä kesäaikaan nähden. Tähän asti meillä Muusa on ollut se joka talvisin vaipuu syvimmin talvihorrokseen ja Muusaa näkyykin talven aikana tosi vähän. Yleensä siemenkiposta vain näkee, onko Muusa käynyt päiväsaikaan ruokatankilla valikoimassa parhaat siemenet päältä, mutta monesti saattaa mennä päivä tai kaksi, ettei mikään pesämökin ulkopuolella ole liikahtanutkaan. Muut oravistani ovat sitten olleet enempi hereillä, mutta nekin nukkuivat talvisaikana kuitenkin sen verran paljon, että se vaikutti jo selkeästi myös häkinsiivoamistiheyteen.