Muutoin maaoravat ovat verrattain terveitä lemmikkieläimiä, vaikka meno onkin usein hurjaa. Juostaan kilpaa seinätapetteja, verhoja, hattuhyllyjä, jalkalamppuja, kaapinharjoja pitkin, pompitaan kävelevistä ihmisistä (puista) toisiin ja mätkähdetään välillä alas lattialle *moks* ja taas matka jatkuu, niin kuin ei mitään. Putoileminen korkeiltakin paikoilta (esim. 2 metriä) on vapaana viilettäville maaoraville melko normaalia arkea, johon myös omistaja ajan myötä tottuu. Omistajan ei yleensä ole syytä huolestua putoilemisista ellei orava satuta itseään niin, että verta alkaa vuotamaan.

Mikäli epäilet oravan saaneen pienen luunmurtuman tai vastaavan mätkähdyksessä, mutta verta ei tule, hoituu homma yleensä sillä, että siirretään orava joksikin viikoksi pienempään häkkiin, jolla saadaan rajoitettua oravan liikkumista ja näin murtuma pääsee parantumaan itsestään.

Mikäli oravasta tulee verta, tulee sitä yleensä yllättävänkin paljon ja silloin voi olla parasta viedä orava nopeasti asiantuntevan eläinlääkärin luo ellei itsellä ole tarvittavia ensiapuvälineitä ja kokemusta runsaan verenvuodon tyrehdyttämisestä. Verenvuoto voi rajuimpien mätkähdysten lisäksi syntyä tilanteissa, jossa oravan kynsi jää kiinni vauhdissa esimerkiksi kankaaseen ja katkeaa juuresta asti tai sitten tilanteissa, joissa aggressiivinen/stressaantunut orava haavoittaa toista oravaa. Ikävimmissä tapauksissa on käynyt myös niin, että äkäinen orava on purrut samassa häkissä olleen oravakaverin kaulaan niin rajusti, että kanssaeläjä on kuollut. Väärissä olosuhteissa (=liian paljon oravia liian pienessä häkissä) oravan muuttuminen aggressiiviseksi ja stressaantuneeksi on melkein suurin uhka oravan terveydelle, sillä stressi altistaa oravan myös muille sairauksille ja ennenaikaiselle kuolemalle. Stressaantunut orava voi myös syödä koko häntänsä ja stressi saattaa altistaa krooniselle ihottumalle, jolloin karvat tippuvat kokonaan ihottuman alueelta, usein mahan alta ja kyljistä. Suuret muutokset oravan elämässä kuten muutto ja omistajan vaihdos aiheuttavat stressiä. Kun oravaperheessä syntyy jälkikasvua, ei urosta myöskään tulisi erottaa eri häkkiin naaraasta ja poikasista, koska se on kova pala urokselle ja aiheuttaa aina voimakasta stressiä. Oravien stressaantumisesta ja aggressiivisuudesta enemmän juttua Yksi- vai useampi maaorava? -osiossa. Stressin lisäksi ihottumaa voi oravilla aiheuttaa vitamiinien puutos, joten mikäli oravalla ilmenee ihottumaa, kannattaa ostaa oravalle juomaveteen sekoitettavia vitamiinitippoja. Tällöin pitää vain muistaa vaihtaa oravan juomavesi tarpeeksi usein, koska vitamiinipitoinen vesi menee nopeammin huonoksi.

Ihmisten flunssa voi tarttua myös maaoravalle ja se myös tarttuu herkemmin, jos orava kärsii stressistä. Flunssainen orava kyyhöttää usein yhdessä paikassa, sen turkki on pörhöllään ja se aivastelee, eikä se innostu vauhdikkaista leikeistä. Meillä oravat eivät kyllä siihen ole vielä koskaan sairastuneet, vaikka olenkin käsitellyt niitä myös silloin, kun olen ollut sairaana. Pakkohan oravista on huolehtia myös silloinkin. Monesti kuitenkin suositellaan, että flunssainen ihminen välttelisi turhaa kosketusta oravan kanssa.

Talvivarastonkeruustressin päällä ollessa voi olla hyvä tarjota oravalle myös semmoista syötävää, jota se ei voi varastoida (esim. pilttiä) ja muutenkin tarkkailla että näkee oravan edes joskus syövän jotain, sillä jos orava vain varastoi ja varastoi, se saattaa unohtaa syömisen ja pahimmassa tapauksessa kuolla talven aikana nälkään, vaikka ruokaa olisi koko ajan yllin kyllin.

Oravan häntä ei ole uusiutuvaa materiaalia. Tästäkin kaupungista löytyy tällä hetkellä useampiakin oravia, jotka ovat elämänsä haavereissa menettäneet häntänsä - joko osan siitä tai sitten kokonaan. Häntä voi mennä poikki jäädessään kiinni johonkin teräväreunaiseen kuten keskeneräisen häkin reunaan tai vääränmalliseen juoksupyörään. Jos juoksupyörää halutaan pitää oravahäkissä, on sinne parempi laittaa semmoinen umpinainen juoksupyörä, jossa oravan häntä ei voi jäädä pinnojen väliin. Häntä ei myöskään ole oravan nostamista varten.

Ensisynnyttäjillä voi synnytys olla hankala ja siinä saatetaan hätätapauksessa tarvita myös eläinlääkärin apua emon ja poikasten pelastamiseen. Tiedän tapauksia, joissa poikaset ovat jääneet kiinni ensisynnyttäjänaaraan synnytyskanavaan ja vain emo on saatu pelastettua eläinlääkärin avustuksella, mutta kaikki poikaset kuolleet synnytykseen. Sitten olen myös kuullut tapauksista, jossa emo olisi kuollut rankkaan synnytykseen, mutta poikaset ovat selvinneet hengissä... seurauksena onkin sitten ollut melko rankka sijaisemon pesti, kun poikaset on pitänyt keinoimettää ja hoitaa luovutusikään asti ilman emoa. Nämä ovat kuitenkin melko poikkeustapauksia, sillä yleensä synnytys sujuu oravanaarailla hyvin.

Jos oravan vilkkaus ja kekseliäisyys ei johda tapaturmaiseen kuolemaan kuten vessanpyttyyn putoamista ja sukeltamista väärään suuntaan paniikissa :-/ saavuttaa moni orava pitkän iän. Kuten ihmisissä ja koirissa, vanhuus tuo mukanaan omat iän merkkinsä olemukseen ja ulkonäköön. Oravilla harmaantumista tapahtuu korvien ja hännän kupeessa, sen liikkeet saattavat hidastua ja tasapainoaisti heikentyä. Orava ei jaksa enää riehua samalla lailla kuin ennen, vaan nukkuu paljon enemmän pesässään. Vanhuudessa orava voi sairastua myös syöpään, sillä voi olla verenkiertohäiriöitä tai sen silmät saattavat sokeutua. Ihan viimeisinä aikoina orava ei enää jaksa edes käydä syömässä tai juomassakaan itse. Sydämen toiminnot heikentyvät niin paljon, että hapensaannin kanssa on vaikeuksia ja orava näyttää vaipuvan vähitellen "horrokseen" ja haukkoo henkeään. Oravan liikkuminen käy hyvin vaivalloiseksi ja se saattaa kaatuilla yrittäessään kulkea eteenpäin. Tämän jälkeen, ehkä piankin, orava on nukahtanut rauhassa pois useimmiten omaan pesäänsä.