Maaoravat ovat olemukseltaan hyvin vilkkaita ja uteliaita päiväeläimiä. Yleensä ne heräävät aamuvarhain vähän auringonnousun jälkeen (tai vähän sen jälkeen kun olen illalla pannut huoneeseen valot päälle), ovat virkeimmillään päiväsaikaan ja menevät nukkumaan joskus neljän viiden aikoihin illasta. Yleispätevästi voisi sanoa näin, mutta on kuitenkin paljon poikkeuksia ja niitä iltakukkujia, jotka illalla nuokkuvat orrellaan, vaikkei ketään olisi vieressä pitämässä seuraakaan. Olen myös tosiaan huomannut, että vaikka oravat lähes poikkeuksetta ovat jo nukkumassa silloin, kun illalla tulen töistä, niin vähintäänkin yksi oravista kömpii aina heti pesistään ulos, jos tulen huoneeseen jotain puuhailemaan.

Maaoravat ovat hyvin persoja kaikenlaisille herkuille. Herkkujen huumassa ja uteliaisuudesta ne ovat usein kiinnostuneita tulemaan kädelle, kun semmoinen ojennetaan ja jos ei ojenneta, niin kiipeävät kyllä ihan mieletöntä vauhtia lahjetta sitten ylöspäin (kuten viereisestä kuvasta näkyy) tarkistamaan, löytyisikö mistäkään herkkuja. Ne keksivät kyllä keinot ja reitit, kiipeilevät melkein missä vaan, hyppelevät ketterästi paikasta toiseen ja juoksevat seinilläkin, jos tapetissa sattuu olemaan vähänkin rypyläpintaa.

Ihmiseen tottuneet maaoravat eivät pure. Jotkut maaoravat saattavat kyllä näykkimällä yrittää saada tahtoaan läpi, mutta semmoinen käyttäytyminen kannattaa yrittää kitkeä pois esimerkiksi antamalla kevyt luunappi oravalle aina, kun se yrittää tarttua hampailla esimerkiksi sormeesi. Hyvin stressaantunut maaorava saattaa myös purkaa stressiään ihmiseen näykkimällä, jos se ei pysty purkamaan stressiään muihin maaoraviin. Samaten hyvin arka ja peloissaan oleva maaorava voi purra, jos se kokee henkensä uhatuksi.

Maaoravat kiipeävät aina mieluusti ylöspäin ja korkeimmalle kohdalle, mikä ihmisessä ja monissa eläimissäkin on pää. Uudet ihmistuttavuudet kiinnostavat yleensä ja siksi oravia on helppo esitellä myös vieraille - olettaen, että vieraskin tykkää tutustua oravaan lähemmin. Maaoravien ei kannata kuitenkaan antaa juosta kasvoja pitkin, koska niiden terävät kynnet tekevät herkästi ihoon pienen pieniä viiltoja ja jälkeenpäin tunne iholla ei ole kaikista mukavin.

Perinteisiin jyrsijöihin tottuneelle ihmiselle silmiinpistävä ilmiö on myös se kuinka oravan tila muuttuu niin radikaalisti sen mukaan onko se nukkumassa vai hereillä. Kun maaoravat ovat hereillä, niin se myös kuuluu ja näkyy, sillä vilske on aivan mieletön ja taas sitten kun ne menevät nukkumaan, on kaikkialla niin hiljaista kuin koko häkki olisi kuollut, eikä siellä asuisi ketään.

Kun maaoravan ottaa kädelle on monelle yllätyksenä niiden keveys (vain 70-120 grammaa ja poikaset tietenkin vieläkin vähemmän) ja se, että ne tosiaan pystyvät kiipeilemään pitkin ihmistä ylös ja alas eivätkä putoa. Pudota ne kyllä voivat, mutta silloin syynä on esimerkiksi se, että kappale, johon orava on tarttunut putoaa tai että ne arvioivat etäisyyden väärin tai hyppäävät liukkaalle pystysuoralle seinälle, esim. johonkin kaapinoveen, jolloin ne eivät saa kynsillä otetta. Meillä esimerkiksi kerran jos toisenkin on tultu hattuhyllyltä alas, kun kinnas, hattu tai hansikas, josta orava on pitänyt kiinni, on pudonnut.

Maaoravat ovat uteliaita ja siksipä niitä kiinnostaa aina kaikki uusi ja jännä. Kun ne havaitsevat jonkin jännän jutun ne yleensä jähmettyvät keskittyneesti paikoilleen arvioimaan uutta tuttavuutta ja saattavat rummuttaa takajaloillaan lattiaan samalla kun häntä korkealle ilmaan nostettuna kiemurtelee kuin käärmeenlumoojan käärme. Viereisessä kuvassa on Millalla juuri menossa tämmöinen jännän ja uuden jutun ihmettelytuokio. Se jännä juttu oli tällä kertaa minun hameenhelma. Oravat eivät olleet nähneet vielä minulla hametta ja kun ne tulivat (tai siis yrittivät tulla) hameenhelmaa pitkin alas ja helma alkoi oravienkin liikkeen voimasta heilumaan, niin jopas oli hurjaa. Sitä sitten ihmeteltiin pitkän aikaa.