Niin monissa koirakirjoissa sanotaan aika varoittavaan sävyyn jotenkin seuraavasti: "Jos olet älyttömän kova pyöräilijä ja lenkkeilijä, niin saluki saattaa sopia sinun koiraksesi, muussa tapauksessa harkitse ainakin kahdesti. Saluki vaatii paljon, on hankala koira jne." Aikoinaan nuo lauseet saivat minut monesti aika murheelliseksi salukihaaveitteni suhteen. Mietin, paljonko on se 'paljon liikuntaa'... En väitä, etteivätkö nuo koirakirjojen varoitukset olisi aiheellisia, sillä saluki kääntää aika helposti kadulla ohikulkijoiden katseet "Voi katsokaa! Tuolla on tollainen ihana saluki! Voi että ois aivan ihana, jos meilläki ois tommonen." ja siinä voi piileä sellainen tietty vaara.

Mutta jos todella haluaa jotakin, niin kyllähän sen eteen on yleensä valmis tekemään aika paljonkin ja saluki on kyllä koira, joka antaa myöskin paljon ja palkitsee monin verroin sen työn mitä sen eteen on tehnyt.

Kasvatus
Koska salukilta puuttuu mm. palveluskoirille tyypillinen isännän/emännän miellyttämisen halu, vaatii salukin kasvatus omistajalta paljon kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Turhan kovia otteita on vältettävä ja monesti oppiminen tapahtuukin paremmin kehumisen ja kiitoksen kautta. Salukin säännöt on myös pidettävä johdonmukaisina eli siis jos joku asia on salukille sallittua, niin sen on oltava sallittua aina ja taas jos joku asia kielletään, niin sen on oltava aina kiellettyä, eikä päätöksissä saisi lipsua.

Ennen kuin otin salukin, minulle kerrottiin, että saluki on sitten sellainen koira, jonka on saatava käyttää aivan kaikkia samoja huonekaluja kuin ihmisetkin. Omasta kokemuksestani voin sanoa, ettei se aivan niin ole. Kyllä salukikin oppii, ettei sänkyyn tulla, kun se tehdään sille selväksi alusta lähtien, mutta kärsivällisyyttä se kyllä vaatii todella paljon ja samaten tahdon lujuutta. Kun kaksi kolme viikkoa on joka yö kinasteltu ulisevan pikkupennun kanssa, työnnetty pentu kerta toisensa perään pois sängyn laidalta ja univelka alkaa todella rasittamaan, niin kiusaus luovuttamiseen on todella suuri. Mutta kun jaksaa olla sinnikäs, niin sitten tulee se päivä jolloin saluki ei edes enää koettele, pääsisikö sänkyyn. Uhma loppuu vain yhtäkkiä kuin seinään ja sen jälkeen kaikki on selvää. Meillä Miku oppi, että vieraissa paikoissa ei hypitty sohville, mutta kotona sai hyppiä. Sängyille Miku ei saanut hyppiä missään.

Salukin kasvatuksessa mielenkiintoista minun mielestä on ollut mm. juuri tämä oppimisen "jaksollisuus" eli monta viikkoa saattaa tuntua, ettei mitään edistystä tapahdu, eikä saluki tunnu ymmärtävän mitään, ja sitten yhtäkkiä se on oppinut koko jutun, eikä mikään ole enää epäselvää. Samanlaista jaksollisuutta oli myös sisäsiisteydessä: Vajaan viiden kuukauden ikään asti Miku loruutteli huoletta pissansa sisälle sanomalehdille ja yhtäkkiä yhtenä viikonloppuna se vain sai päähänsä, että nyt se on loppu, eikä enää halunnut tehdä sisälle.

'Ajan kanssa', 'työ' ja 'kärsivällisyys' ovat ne käsitteet, jotka tulee myös muistaa mennessäsi salukisi kanssa ensimmäistä kertaa näyttelykoulutuksiin. Saluki ei nimittäin ole niitä helpoimpia näyttelykoiria - yleensä (ilahduttavia poikkeuksiakin toki löytyy). Vieressä on kuva Mikun ensimmäisistä virallisista koiranäyttelyistä (Oulu 24-25.10.1998). Leponiemen Johanna (Mikun papan ja sedän omistaja) esitti Mikun tuolloin näyttelykehässä. Miku oli tuolloin 9-kuukauden ikäinen.

Kuten muutkin vinttikoirat, salukikin metsästää ensisijaisesti näkönsä avulla ja salukeilla tosiaan on aivan ilmiömäinen näkökyky. On sanottu, että aavoilla seuduilla salukit pystyvät näkemään selvästi kilometrinkin päähän. Vaikka saluki pitää ulkoilusta, se ei sovellu kuitenkaan tarhakoiraksi, eikä ulos koirankoppiin jätettäväksi, sillä siellä yksinänsä se on onneton. Salukin on saatava elää sisällä omien rakkaittensa parissa. Lisäksi salukit rakastavat, kun pääsevät mukaan perhe-elämän actioneihin ja siksi ne oppivatkin nopeasti pitämään esim. linja-automatkustelusta. Siinä on kuitenkin aina se tietty 'jotain tapahtuu'-fiilis.

Turkki
Afgaaniin verrattuna salukin turkki on erittäin helppohoitoinen. Turkin hoitoon käy esimerkiksi pehmeä harja ja säämiskä. Lisäksi hännän ja korvien pitkien hapsujen takkujen selvittämiseen voi käyttää kampaa. Salukin pennuille saattaa muodostua isoja pentuvillamättäitä kylkiin, päälaelle ja jalkojen ulkosivustoille. Nämä villamättäät tekevät salukin pennuista hupaisan näköisiä pörröjä. Mekin kutsuimme Mikua siihen aikaan Nakke Nakuttajaksi, sillä Mikun ja tämän tikkaystävämme päälaki muistuttivat paljolti toisiaan. Mikäli villatupot eivät ala lähteä itsestään, on ne viimeistään 8-10 kuukauden iässä nyhdettävä irti käsin.

Sisäsiisteys
Saluki on pohjimmiltaan äärimmäisen siisti koira ja se on yleensä helppo opettaa myös sisäsiistiksi. Salukin turkki ei haise, eikä se kuolaa - paitsi nähdessään jotain hyvää syötävää ja tietenkin silloin, jos se näkee kiimassa olevan vastakkaisen sukupuolen edustajan.

Ruokinta
Useimmat salukit syövät ja juovat vähemmän kuin muunrotuiset koirat. Jotkut salukeista saattavat tulla ruuan suhteen myös nirsoiksi, mutta ainakaan meillä ei ole mitään sellaisia ongelmia ollut, vaan kaikki käy. Ruokailun ajaksi saluki puetaan ruokailumyssyyn, sillä muuten pitkät korvahapsut menevät ruokaan ja saluki syö ne jälkiruuaksi. Se, milloin myssyn käyttö aloitetaan, riippuu täysin siitä kuinka nopeaa salukin karva kasvaa. Jotkut aloittavat myssyn käytön jo 6 kuukauden iässä, kun taas toiset eivät aloita koskaan. Meillä myssyn käyttö aloitettiin 8 kuukauden iässä, mutta se olisi pitänyt aloittaa aikaisemmin, sillä poika oli jo popsinut korviaan.

Vaikka saluki sopii lapsiperheisiin, se ei mielestäni koskaan sovi pelkästään lapsen koiraksi, pelkästään lapsen vastuulle.