<- Takaisin

Kevät 1998



Meijän vahtikoira
Terve. Minä olen Miku.

Vahdin tässä mummolan kesämökkiä, ettei kukaan uskaltaisi tulla häiritsemään perherauhaamme. Olenhan niin kauhian pelottavan näköinen.

Niin. Osaan minä muuten haukkuakin - en vain aina viitsi.

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA....

No niin! Siinäs näette meitsin purukaluston.

Syytä olisi siis pelätä.

AAAAAAAAAAAAAAAAAA
Hei, näytänkö yhtään lepakolta?
Ei, en minä ole lepakko, mutta on minulla silti hyvä kuulo.

Voin aavistaa rosmot siis jo todella kaukaa!

Toisaalta...

Jos rosmo osoittautuu liian suureksi, niin ei sekään haittaa mitään.

Silloin otetaan vain jalat alle ja menoksi. Meitsi pääsee nimittäin näillä koivilla lujaa.

Vauhdin hurmaa.
Miku! Tänne!!!
...Tosi lujaa!
Mnjam.. mnjam..
Kovan raadannan jälkeen on luvassa vähintäänkin ansaittu palkkio.
Nam..nam..
Syötävähän sitä on, jotta jaksaisi taas suoriutua uusista ja vaativista tehtävistä.
Enkö olekin hieno!
Kuten näette, meitsi on aika hyvä - monessakin asiassa.

Hassua, miten Heidi yleensäkään on pystynyt elämään ennen minua - minähän kuitenkin ilmi selvästi edustan meidän perheen aivoja.

Tyytyväisin mielin voin siis huoletta oikaista väsyneet koipeni talon parhaalle nahkasohvalle (niin no muita sohvia ei ole) ja nauttia ansaitusta levosta.
Sohvan valtias
Aaaaaah..