Nyt kissamaisen koiran ja koiramaisen kissan omistajana olen huomannut, että loppujen lopuksi niiden välillä luonteissa on yllättävänkin vähän eroa tai että monet koiraan liitetyt ominaisuudet eivät olekaan enää koiralla vaan kissalla ja toisinpäin. Olen ennen omistanut useamman vinttikoiran ja vieläkin jotkut tuttuni saattavat kysellä koirieni vointia monikossa. Siihen nykyisin sitten saatankin jo vastata vitsaillen, että joo onhan niitä edelleen kaksi, mutta se toinen niistä on kyllä alunperin syntynyt kissana. Sassa leimaantui todella niin nopeasti koiraani ja teki kohta kaikki temputkin sen kanssa yhtä aikaa, että aloin pian vitsinä myös ihmetellä kavereille sitä, että muuttuukohan Sassa kesään mennessä ihan kokonaan koiraksi, kun Sassankin kanssa päästään vihdoin käymään valjaissa ulkona. Yksi kaveri siihen tokaisi, että tarkkaile nyt, ettei Sassa ala sitten vain nostamaan takajalkaakin ja syömään koiran luuta, että silloin pitää varmaan alkaa jo huolestumaankin tilanteesta.

Toivoin saavani Sassasta koiralleni Tillille kaverin ja sain kyllä kaiken sen ja paljon enemmän kuin olisin uskaltanut odottaakaan. Ensimmäisinä päivinä en vielä uskaltanut jättää kaveruksia keskenään töihin lähtiessä, vaan yritin edetä maltillisesti. Sassa oli kuitenkin toista mieltä ja pian aamulla huomasin, että se ihan tietoisesti alkoi hakeutumaan juuri ennen lähtöäni Tillin suojiin ja painautui oikein lähelle Tilliä kuin ilmaisten, että hän haluaa nyt olla tässä Tillin kanssa, eikä lähde kyllä minnekään muualle. En lopulta enää hennonnut erottaa kaveruksia ja jännityksellä odotinkin töistä palatessani, että miten yhteiselo kotona olisi sujunut. Kukaan ei tullut minua ovella vastaan, kun palasin ja oli aivan hiljaista. Kun sitten menin makuuhuoneeseen katsomaan, niin sieltähän nämä molemmat kaverukset katselivat sängyltä kylki kyljessä makoillen.

Tilli oli jo jonkin aikaa ennen Sassan tuloa tottunut elämään ainoana koirana omassa rauhassaan ja siinä mielessä Sassa tuntuu olevan se, joka enemmän kaipaa Tillin seuraa ja Sassa on myös se joka yleensä osoittaa avoimemmin Tillille hellyyttään nuolemalla Tillin korvia ja muuta naamaa, antamalla isoja kaulahalauksia ja kietomalla koko Tillin pään syliinsä, niin ettei Tillin päästä näe lopulta enää mitään. Silti ei ole mikään harvinainen näky sekään, että Tilli nuolisi Sassaa.

Sassaa seuratessa on saanut nähdä lähes päivittäin myös monia sen hullunkurisia tempauksia, sillä Sassan järjenjuoksu ja hommailut ovat ihan ilmiömäisiä. Yhtenäkin iltana se oli kipittämässä makuuhuoneeseen, kun se juuri ovelle saapuessaan huomasi, että Tilli oli lönköttelemässä sitä vastaan ja tulossa huoneesta ulos. Hetkessä Sassa kääntyi kannoilla ja vilahti oven pielen taakse odottelemaan tulijaa pienenä ja huomaamattomana kyyryssä ja juuri kun Tilli lönköttelee ovesta ulos, Sassa tekee aivan ihmehypyn Tilliä kohti molemmat etutassut ojossa yläviistosti ja tassut levitettynä niin isoiksi räpylöiksi kuin vain mahdollista ihan kuin se olisi ollut joku oikea batman-poju. Tosi huvittavan näköinen lento, vaikka se päättyikin tylysti Tillin ohi menevään kylkeen ja maahanmätkähdykseen, ja Sassan suureksi pettymykseksi Tilli meni vain menojaan kuin ei olisi mitään ihmeellistä tapahtunutkaan.

Tilli tuntuu olevan yllättävänkin kärsivällinen Sassan riehumiselle ja hellyyden puuskille ja antaa kyllä aika paljon riepotellakin itseään. Tilli ei tunnu nykyisin edes noteeraavan sitä, jos Sassa mussuttaa suussaan Tillin häntää tai räpläilee sen käpäliä. Vaikka kissalla ja koiralla on erilainen elekieli, niin varmasti koirakin oppii tietämään kissaystävästään, milloin tämä haluaa olla hellä ystävälleen ja osoittaa sitä että tykkää toisesta. Näkisittepä Tillin ilmeen silloin, kun Sassa löhöilee sen kyljellä ja kehruumoottori jyrää täysillä. Tillin ilme on niin autuaan onnellinen, se siristelee silmiään ja huokailee välillä syviä hyvänolonhuokauksia. Arvatkaapa vain kahdesti kiinnostaako silloin mukavuudenhaluista koiraakaan mikään muu. Ei edes uloslähtö välttämättä saa koiraa liikkeelle tuossa tilassa, vaan se silmiään siristellen vain kuin anelee minulta lisäaikaa.

Ystävysten väliset riemunhetket ovat niille molemmille yleensä yhteisiä. Kun kysyn Tilliltä, että lähdetäänkö nyt pihalle, niin molemmat pomppaavat kyllä esille pehkuistaan - Tilli siksi, että siitä on kivaa lähteä pihalle ja Sassa siksi, että se tietää, että tässä tilanteessa Tillin häntä alkaa kutsua Sassaa vinhasti leikkiin. Tilli juoksee innoissaan ympäri huoneita Sassa yhtä lujaa vauhtia perässään ja antaa kaikin voimin Tillin hännälle lisävauhtia, jotta Tilli pysyisi iloisena. Samaten kun jääkaapin ovi käy ja Sassa tajuaa kauan odotetun ruoka-aikansa koittaneen, ovat molemmat taas pystyssä - Sassa siksi, että se tietää saavansa nyt sitä kauan odotettua ruokaa ja Tilli siksi, että se toivoo minun silmäni välttävän jossain vaiheessa niin, että voisi salaa päästä osingoille, vaikka minun nähden se ei kyllä tekisi mitään kiellettyä.

Moni kaveri on katsonut huvittuneena, kun Sassa ja Tilli kilpaa tottelevat käskyjäni makupalan toivossa. Vaikka olin kuullut monien itämaisten kissojen oppivan temppuja nopeasti, niin olin todella yllättynyt siitä, ettei minulla mennyt Sassan kanssa kaiken kaikkiaan kuin ehkä viisi minuuttia Istu-käskyn opettamiseen. Samaten minut yllätti se, että motiivien ollessa kohdallaan Sassa totteli käskyä sataprosenttisen varmasti ja heti käskyn kuultua, ja eräs vinttikoiria omistava kaverini nauroikin minulle sanoen, että sehän tottelee paremmin kuin yksikään hänen koiristaan.

Sassan tulon jälkeen on sylille ollut talossa aina käyttöä, sillä se on todellinen sylivauva! Kun vasta olen istumassa, koputtaa Sassa usein jo tassulla polveeni kysyen, pääseekö jo syliin. Tilli ei ollut niin kauhean kova sylivauva ennen Sassaa, mutta Sassan myötä siitäkin on tullut sylivauva ja useampaan otteeseen olenkin katsonut mm. elokuvia niin että molemmat kaverukset ovat sulloutuneet syliini kerälle. Jos taas en istu, yllättää Sassa monesti hyppäämällä niskaani jonkun nojatuolin harjalta. Tätä Tilli ei tee perässä, mikä johtuu varmasti erilaisesta fysiikasta, sillä harvemminpa olen nähnyt koiria puussakaan kiipeilemässä.

Riehakkuudesta ja erilaisista hupaisista älynväläystempauksistaan huolimatta Sassaa on ollut hyvin kiltti ja yllättävänkin helppo käsitellä ja olenkin ollut tosi onnellinen saadessani näin ihanan kissan ensimmäiseksi kissakseni.

Näin lopuksi haluan sanoa vielä terveiset kaikille lukijoille. Kovin montaa itämaiskissaharrastajaa en vielä näin uutena kissanomistajana tunne henkilökohtaisesti, mutta toivottavasti pääsen tutustumaan vielä moniin jatkossa.

Heidi Koivula, Oulu