|
Sassa nostettuna lentolaatikosta heti kotiintulon jälkeen 27.11.2002.
Sassan ja Tillin ensikohtaaminen 27.12.2002. Sassan ja Tillin ensikohtaaminen ei mennyt ollenkaan niin kuin olisin kuvitellut... minä kun olin tottunut siihen, että Tilli on ollut aina kauhean kiinnostunut tutustumaan kaverieni ja mökkinaapurieni kissoihin ja sen suhteen hyvin sosiaalinen, mutta Tilli ilmeisesti tajusi jostain, että tuo pieni karvainen on tullut jäädäkseen, eikä hän olekaan enää kaiken keskipiste, sillä ensimmäisen illan Tilli oli aivan hirveän mustasukkainen Sassalle ja vähintäänkin näytteli tosi masentunutta, eikä enää loppuiltana halunnut olla huomaavinaankaan Sassaa ja yritti varata kaikkien sylit, vaikkei normaalisti niin sylikoira ole enää aikoihin ollutkaan. Kun Tilli oli varannut serkkuni sylin ja tulin siihen viereen Sassa sylissä, niin Tilli heti käänsi päänsä toiseen suuntaan, kun ei halunnut nähdä Sassaa ja kun sitten kiersin toiselle puolelle Sassan kanssa, niin taas Tilli käänsi päätään.
Sassa leikkimässä kindermunayllätyskennolla itsenäisyyspäivänä 6.12.2002.
Sassa pyöriskelemässä matolla itsenäisyyspäivänä 6.12.2002.
Sassa leikkimässä joulukoristenauhariipuksella itsenäisyyspäivänä 6.12.2002.
Sassa, Soni ja Tilli kinkun perässä parvekkeella 13.6.2004 (sama kuin Tillin ja Sonin videosivulla).
Sassa antaa ääninäytteitään lavalta rotuesittelynäyttelyssä 18.4.2004. (video sama kuin kyseisen rotuesittelynäyttelyn kuvagalleriassa, joka löytyy Sonin kuvasivuilta).
Sassa, Soni ja Tilli kinkun perässä parvekkeella 13.6.2004 (sama kuin Tillin ja Sonin videosivulla).
Sassa, Soni ja Tilli kinkun perässä parvekkeella 13.6.2004 (sama kuin Sonin videosivulla).
Sassa pihalla kotia kohti menossa 13.6.2004.
Soni ja Sassa raapimispuussa 25.6.2005. |